Kiitos Seinäjoki

Maailman surkeimmat festarivalokuvaajat Nia ja Ritu saapuivat eilen väsyneenä (mutta onnellisena) kotiin. Valokuvia koko kolmen päivän sessiolta kertyi minulle yhteensä 18, joista suurin osa oli epätarkkoja. Toivottavasti Nialle tuli vielä muutama lisää, mikäli hänen kameransa toimii. Tein hänelle todellisen ystävänpalveluksen ja jätin vahingossa vesipullon korkin puoliksi auki, joka sitten lorotteli Nian kassissa suoraan kameran päälle. Anteeksi Nia... :( . Toivottavasti vielä lähdet kanssani joskus rokkaamaan. Onneksi se ei sentään ollut viinaa.

Mutta vaikka valokuvaaminen jäi hieman, oli meillä silti ihan kivaa. Testailimme jokainen ilta erilaisia tyylejä palata hotellillemme. Ensimmäisenä päivänä kokeilimme 10km kävelyä vesisateessa. Se oli ihan mukavaa, mutta koska tepastelimme niin paljon myös festarialueella, päätimme seuraavana päivänä jättää kävelyn väliin ja lainata kaverimme autoa. Voi sitä poikaparkaa, joka suupielet alaspäin katseli, kun kruisailimme pois leirintäalueelta. Onneksi hän jaksoi seuraavana aamuna hieman hymyillä, kun palautimme auton ehjänä takaisin. Kolmantena päivänä kokeilimme sitten ihan festaribussia, joka ajoi meidät hotellin ovelle.

Kävimme ahkerasti katsomassa bändejä, mutta siitä sitten myöhemmin lisää. Nyt tältä erää Ritu kuittaa ja kiittää Seinäjokea. Taidankin soittaa äidille ja kertoa selvinneeni hengissä kotiin. Onneksi en ole enää niin hurja, kuin joskus, niin äidinkään ei tarvitse ihan sydän kylmänä odotella.
Nyt olisikin sitten parin viikon päästä Sonisphere. Odotan kovasti näkeväni Opethin ja toivon pääseväni Mikael Åkerfeldtin kanssa naimisiin.

Tässä vielä vähän kesäfiilistelyä, ei kylläkään Opethilta, vaan Mokomalta.

Moikka moi!