Seurasaarella on outo paikka sydämmessäni. Lenkkeilin täällä paljon yhdessä elämänvaiheessa, josta muistona ei ole paljoakaan muuta kuin pahaa oloa. Muistan kuitenkin onnellisuuden, jota koin lenkkeillessäni täällä. Itseasiassa murheiden unohtaminen tapahtuu nykyäänkin lenkkipolulla. En tiedä mistä se johtuu, mutta lenkkeillessä en käsittele mitään asioita, vaan nautin ympäristöstä ja elämästä.
Muistan myös kerran, kun poikaystäväni bongasi Seurasaaressa Tarja Halosen ja minä pelkästään hänen hyvännäköisen turvamiehensä. "Huomasitko kuka tossa meni?", kysyi poikaystävä. "Niin...aika hottis", vastasin minä.
Saari on mielestäni maaginen paikka. Aivan kuin lumotun prinsessan piilopaikka. Voisin nähdä neidon, jolla on kullanhohtoinen tukka ja himmeän vihreä mekko istumassa lammen reunalla, huljuttelemassa jalkojaan lämpimässä vedessä.
Ja ne museotalot. Mitä kaikkea elämää ja tunteita ne sisältävätkään. Millaisia ihmisiä niissä on asunut ja mikä heidän elinkeinonsa on ollut.
Jos ulkoilu Seurasaareen alkoi innostamaan, voi käydä kurkkimassa lisää informaatiota TÄÄLTÄ.
2 kommenttia:
Toihan on hyvä idea, pitää lähteä joskus seurasaareen juoksemaan :) Paljon tuolla tuli juostua?
Itse Seurasaarihan ei ole ympärimitaltaan, kuin arviolta 1,5km. Minä olen kuitenkin siitä jatkanut yleensä Munkkiniemen kautta Kuusisaareen ja Lehtisaareen. Siellä on aivan uskomattomia maisemia!
Lähetä kommentti