En ole koskaan ollut kovin pitkäjänteinen harrastusten suhteen ja kuvataiteita (joita en jostain syystä näe edes harrastuksena) lukuun ottamatta innostus on lopahtanut suhteellisen nopeasti. En voi tietää kuinka kauan jaksan tätä uuttakaan harrastusta, mutta onko sillä mitään väliä jos nyt on kivaa..? Eikös sitä sanota, että pitäisi opetella elämään hetkessä :)
Ja sitten se harrastus: opettelen soittamaan kitaraa! Yksi kaveri aloitti opettamaan minua ja sitten jo seuraavana päivänä oli pakottava tarve saada kitara, että pystyy harjoittelemaan. Soitin siis yhdelle kaverille ja lähdin hakemaan kitaraa lainaan. Olen suhteellisen visuaalinen ihminen, joten jännitin koko automatkan minkä näköinen kitara on. Siis tottakai se on ulkonäöstä kiinni, kuinka opin soittamaan :) En ehkä itse ostaisi aivan tuollaista, mutta on se ainakin pääväriltään musta, eli kelpaa näin harjoitteluvaiheessa. Kompensoin sitten kitaran ulkonäön puutteita hankkimalla hienoja plektroja (miksei kukaan ollut kertonut, että plektrojakin on erilaisia!? Jouduin siellä musakaupassa pyytämään myyjältä apua plektran ostossa!), nyt luulisi harjoittelun sujuvan :)
Minulla on aika monta kaveria, jotka soittavat kitaraa ja olen aina ihaillut sitä taitoa. Minulle on opetettu joitain super helppoja pimputusjuttuja jo aikaa sitten, mutta olen aina ajatellut sointujen oppimisen aivan mahdottomaksi, koska siis miten muka ne sormet pitäisi saada sellaisiin asentoihin!? Noh, olen nyt opetellut kolmea sointua ja onhan se vaikeaa, mutta alan pikkuhiljaa uskoa, ettei se ehkä ihan mahdotonta olekaan. Aivan hirveältähän se vielä kuulostaa (Daro lähtee joka kerta toiseen huoneeseen, kun kaivan kitaran esiin), mutta kyllä ehkä hyvin pientä kehitystä on havaittavissa..? Sormenpäät ovat ihan hellinä, mutta nekin alkavat pikkuhiljaa tottumaan. Eli eiköhän tämä tästä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti