 |
Aamulla koin iloisen yllätyksen, kun lämpömittari ei näyttänytkään jotain -1000C (ok...vähän liioittelin), vaan -5C. Tästä innostuneena päätin kävellä keskustaan ja katsella Mikkelin vaatekauppojen tarjontaa. Olin positiivisesti yllättynyt. Näyttäisi siltä, että kauppoihin on ruvettu tekemään entistä rohkeampia ostoja, niin värien kuin mallienkin osalta.
Omassa lapsuudessani 90-luvun Mikkelissä vaateostokset tehtiin joko Seppälästä tai Haloselta. Ja niistäkin ostettiin vain tarpeelliset. Vaatteita tehtiin myös itse, tai muokattiin toisten vanhoista.
Muistan vieläkin sen tunteen, kun äiti vei minut ostamaan ensimmäisiä Leviksen 501 farkkuja. Voi miten rakkaat ne olivatkaan minulle, ja miten minua masensikaan, kun ne jäivät liian pieniksi. Yritimme vielä äitini kanssa jatkaa farkkujen käyttöikaa ompelemalla nilkkojen kohdalle kangaspaloista jatkeet, mutta pian housut eivät menneet enään lantion kohdalta kiinni.
Miten johonkin vaatteeseen voikaan kiintyä niin. Säilytän edelleen rakkaita farkkujani vanhempieni luona, enkä halua luopua niistä ikinä. Ihan kuin kuvittelisin vetäväni ne joku päivä taas jalkaani. Ehkäpä nämä ajat saivatkin minut kiinnostumaan vaatteista. Tarjontaa ja rahaa, kun ei ollut, piti haaveilla vaatteista.
Mutta siis! Tänään sitten vuorossa oli itsepalvelukirpputori Kirppis-Kahvila Wilma ja Wihtori.
Nyt ei sitten tarvitse vähään aikaan ostella yhtään mitään...toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti