Break a leg

Miten tämä kirjoitteleminen nyt on oikeasti muka näin vaikeaa..? Jospa nyt sitten oikeasti kertoilisin menneistä jutuista. Aloitetaanpas vaikka kertomalla epäonnisista hetkistä muutaman viikon takaa.. Kuvituksena kuvia samaiselta päivältä, Sonispherestä. Kolme viimeistä kuvaa on otettu yhden kaverin maailman hienoimmalla kameralla. Se on siis oikein oldschool filmipokkari ja kuvista tulee niin upeita! Voi olla, että ensi reissulla se saattaa vahingossa jäädä laukkuuni..?

En ole oikeastaan ikinä rikkonut itseäni mistään paikasta pahemmin. Ainoa varsinainen tapaturma oli se, kun ala-asteella onnistuin murtamaan isovarpaani ja jouduin silloin klenkkaamaan kainalosauvoilla hetken verran. No, pariviikkoa sitten onnistuin jotenkin (en todellakaan tiedä miten) rikkomaan vasemman nilkkani. Olimme siis Sonispheressä ja kun tulimme pois sieltä, päätimme lähteä Riitan ja muutaman kaverin kanssa Looseen. Siinä kun olin laittamassa kenkiä jalkaan Riitan eteisessä, huomasin että molemmat nilkkani olivat hieman turvoksissa. No, jalat olivat kuumassa päivällä turvonneet jo aiemmin, eivätkä ne olleet yhtään kipeätkään, joten en sitten miettinyt sitä sen enempää ja lähdettiin. Jossain vaiheessa baarissa alkoi vasen nilkka tosiaan tuntumaan hiukan kipeältä, mutta ei pahasti. Tai siis ei pahasti vielä alkuun.. Myöhemmin käveleminen alkoi sattua hieman ja sitten loppuillasta jo aika paljon. Pystyin laittamaan painoa vain varpaille, kantapäätä ei olisi voinut kuvitellakaan laittavan maahan kävellessä.

Kello alkoi lähestymään puolta neljää ja aloin laskeskella pitkällä matematiikallani, että alkaa jo olla kiire lähteä, kun matka Rautatientorille kilpikonnavauhtia saattaisi hyvinkin viedä sen lähemmäs puoli tuntia. Ja juu, hetkihän siinä matkassa vierähti. Bussille ei tosin olisi mikään kiire kyllä ollutkaan, sillä kesäaikataulussa lähtöaika olikin 15 minuuttia myöhemmin kuin talvella. Eli sitten odoteltiin hetken verran. Tässä vaiheessa jalka alkoi olla jo suhteellisen kipeä ja myös toinen nilkka ilmoitteli väsymystään. Kaverit siinä sitten odotellessa huomasivat, että minulla oli koko vasen jalka polvesta alaspäin aivan valtava (ja se oli siis oikeasti aikas huge).

Pääsin sitten vihdoin yöbussiin ja kotimatkalle (joka kesti aivan liian kauan kiitos armottoman pissahädän ja joidenkin känniääliöiden, jotka painelivat stop-nappia joka pysäkillä ja onnistuivat suututtamaan bussikuskin ja kaikki matkustajat), vaikka Riitta olikin hieman huolissani kuinka pärjään. Ihmettelin siinä mielessäni, että miten muka en pärjäisi, eihän tässä mitään, ihan vain vähän turvoksissa toinen nilkka. No, kun bussi viimein kurvasi omalle pysäkille ja pääsin ulos, en päässyt liikkumaan enää edes kilpparia vaan oltiin siirrytty jo etanavauhtiin. Juttelin siinä sitten kaverin kanssa puhelimessa matkan pysäkiltä kotiin, ihan vain varmuuden vuoksi. Rappukäytävän portaat meinasivatkin sitten jo olla aivan mahdoton tehtävä, mutta jotenkin ihmeen kaupalla nekin päästiin ylös asti ja kotiovesta sisään.

Istahdin sitten eteisen senkille ja aloin miettiä kaverille puhelimeen, että entäs jos en saakaan kenkää jalasta. No, sain sen kyllä pois, vaikka en kyllä kovin helposti. Ihan muutama kirosana saattoi siinä vaiheessa päästä suusta. Ja siis se nilkka, se oli aivan valtava! Ja kuinkas kipeä se jalka sitten oli, kun oli saanut kengän pois jalasta.. No, todella kipeä. Jalalle ei pystynyt laittamaan painoa nyt enää ollenkaan, joten toisen kengän jalasta saaminen oli aikamoista joogaamista.. Sitten kun olin saanut molemmart kengät taisteltua pois jalasta, en pystynytkään kävelemään enää ollenkaan, koska vasen jalka ei tosiaan kestänyt painoa yhtään ja oikeakin oli suhteellisen kipeä, niin että pomppiminen ei tullut kysymykseenkään. Elikkäs siitä eteenpäin liikuttiinkin sitten nelivedolla. Tulipahan todettua miten vaikeaa WC-pöntelle on punnertaa ilman jalkoja tai miten hankalaa meikkien peseminen on seisomatta.. Konttasin siinä sitten edes takaisin pitkin asuntoa toteuttaakseni kolmea k:ta (jokahan siis on kuulemma nykyään neljä k:ta, en vain kuollaksenikaan voi muistaa mikä se uusi siinä oli): kävin hakemassa sohva tyynyjä (koholle), nappaamassa amerikanvihannessekoituksen (kylmä) ja valitsemassa nätin vyön (kompressio). Mietin siinä myös konttaillessa, että imurointi olisi voinut olla ihan hyvä juttu..

Heräsin sitten aamulla edelleen suhteellisen kipeän jalan kanssa, mutta aika pian pystyin sitten jo laittamaan painoa koko jalalle. Lepuutin siinä sitten sen sunnuntai päivän sohvalla maaten ja jalkaa koholla pitäen (onneksi olen harjoitellut tuota sohvalla röhnöttämistä, niin ei tehnyt edes tiukkaa) ja olin niin kiitollinen siitä, että vanhemmat pystyivät pitämään koiraa hoidossa vielä yhden ylimääräisen päivän. Ja sehän siis riitti, koska maanantaina jalka olikin sitten maagisesti jo ihan kunnossa, eikä siinä ole mitään ollut sen jälkeenkään..

Tämän jalka epäonnen lisäksi tietokone oli siis silloin vielä kesälomillaan, eli en päässyt edes nettiin viihdyttämään itseäni. Onnistuin sunnuntaina myös lukitsemaan itseni ulos ja pääsin odottelemaan, että vartijasetä tulee avaamaan oven ja antamaan laskun. Olin myös jättänyt yöllä jalka säryissäni pakastimen oven auki.. Mutta, mutta.. Olipahan ainakin ikimuistoinen viikonloppu :)