Peura

Olen piirtänyt pienestä tytöstä lähtien. Alle kouluikäisenä tuhosin varmaan muutaman sademetsän ihan itsekseni, kun vain piirtelin kaikki päivät (äiti tosin pakotti aina piirtämään paperin molemmin puolin, eli tuho olisi voinut olla vieläkin valtaisampi), enkä mennyt ulos leikkimäänkään kuin pakotettuna.. Piirtäminen ja muut kuvataiteet taitavatkin olla ainoa harrastus mikä on seurannut koko tähän astisen elämän. Minulla saattaa olla pitkiäkin aikoja, etten koske mihinkään piirtämis- tai maalaamisvälineisiin, mutta aina välilä on pakko päästä tekemään jotain.

Tajusin vuosia sitten miten uskomattoman terapeuttista maalaaminen onkaan. Kun olen sopivan luovassa mielentilassa, pystyn maalaamaan jopa omastakin mielestäni hienoja tauluja (tämä on siis aikamoinen saavutus, koska saatan ehkä olla muutamissa asioissa hieman perfektionisti..?). Tällöin kyseessä on erittäin luova prosessi, enkä pysty todellakaan suunnittelemaan etukäteen mitä teen. Aloitan vain maalaamaan ja jossain vaiheessa tiedän taulun olevan valmis..

En ollut vuosiin maalannut mitään. Olin muutamia kertoja ottanut tarvikkeet esille, muttei siitä vain ollut tullut mitään. Nyt sitten pari viikkoa sitten minun teki aivan hirveän paljon mieli maalata taulu. Nappasin kankaan ja maalit, laitoin Mokoman Kuoleman laulukunnaat-levyn iPodista soimaan ja aloitin.. Parin tunnin päästä taulu olikin sitten valmis.

Ihan tarkalleen en osaa kertoa mitä taulussa on.. Peura nyt ainakin.. Ja mistä taulu kertoo.. Enpä tiedä sitäkään.. Ehkä se joskus selviää..